Kirkko ja tutkimus

Kati Tervo-Niemelä Käytännöllisen teologian professori, Itä-Suomen yliopisto   Kuva: Pixabay Viime vuoden lopulla julkaistu kirkon nelivuotiskertomus toi erityisen voimakkaalla tavalla kirkollisen keskustelun ytimeen huolen nuoremman ikäluokan kirkosta vieraantumisesta. Erityisesti millenniaaleiksi kutsutun sukupolven (tämän päivän karkeasti ottaen noin 25–35-vuotiaiden) etääntyminen kirkosta on korostunut. Ilmiö ei ole uusi, mutta sen vauhti on yllättänyt monet pitkän linjan uskonnontutkijatkin. Suomi ei ole yksin tässä kehityksessä. Perinteisen uskonnollisuuden heikentyminen ei myöskään kuvaa ainoastaan Eurooppaa kuten aiemmin ajateltiin, vaan ilmiö on lähes koko läntisen maailman yhteinen, mukaan lukien Yhdysvallat, jota pitkään haluttiin pitää esimerkkinä maasta, jossa uskonnon asema on vahva ja sellaisena säilyvä. Laajat tutkimusaineistot osoittavat, että uskonnollisuus muuttuu ennen kaikkea sukupolvien välillä, ei ihmisten ikääntyessä. Useimmissa läntisen maailman maissa jokainen

Kimmo Ketola Tutkija, Kirkon tutkimuskeskus Buddhalaismunkkeja tutustumassa Strasbourgin katedraaliin (kuva: Kimmo Ketola). Lähes jokainen tuntemani Aasian matkaaja on kertonut minulle, kuinka erityisesti uskonnolliset ilmiöt ja tavat ovat herättäneet hämmästystä. Eksoottiset rituaalit konkretisoivat kulttuurieroja mieleenpainuvilla tavoilla. Kiinnostavimpia ovat kuitenkin tilanteet, jotka tuntuvat nyrjäyttävän koko ymmärryksemme uskonnosta. Keskustelin kerran erään mysorelaisen joogakoulun työntekijän kanssa joogan suhteesta uskontoon. Hän selitti minulle intohimoisesti, kuinka joogalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Uskonto oli hänen mukaansa pelkkä ihmisten elämää rajoittava kontrollin väline ja korruptoitunut valtajärjestelmä. Kun sitten kysyin häneltä, mihin joogalla sitten tähdätään, vastaus oli: ”pelastukseen!”  Vastaavalla tavalla maineikas indologi ja buddhalaisuuden tutkija Richard Gombrich on kirjoissaan raportoinut erään srilankalaisen buddhalaismunkin tokaisseen