Kuuntelemisen vaikeudesta ja välttämättömyydestä

Maarit Hytönen
Tutkija, Kirkon tutkimuskeskus

Kuva: PxHere

Kuinka monessa sellaisessa Teams-, Zoom- tai Google Meet -kokouksessa olet ollut, jossa ihmiset puhuvat toistensa päälle ja kovaäänisin saa lopulta puheenvuoron? Illalla sama jatkuu television ääressä, kun katselemme poliittisia keskusteluita. Ehkä välillä piipahdamme virkistäytymässä myös sosiaalisessa mediassa, mutta sielläkin ihmiset kertovat mieluiten itsestään ja omista saavutuksistaan.

Varsinainen kohtaaminen ja keskustelu on käynyt harvinaiseksi. Joskus aivan hämmentyy, jos joku kysyy: ”Mitä sinulle kuuluu?” Ja varsinkin, jos kysyjä malttaa kuunnella myös vastauksen. Onneksi kuuntelemisen taitoa voi myös harjoitella, sillä aiheesta on julkaistu monenlaisia oppaita ja käsikirjoja (esim. Raili Gothóni: Kuuntelijan käsikirja 2020).

Sielunhoitajan työkalupakki

Uppsalan yliopiston uskontopsykologian professori (1984–2012) Owe Wikström on kirjassaan Häikäisevä pimeys painottanut kuuntelemisen merkitystä sielunhoidossa ja hengellisessä keskustelussa. Syvempään hengelliseen elämään pyrkiville hän antaa ohjeeksi viitata aina ”pois itsestäsi Jumalan tekoihin elämässäsi”. Ennen kaikkea hän kehottaa välttämään puhumista seurakunnan organisaatiosta, paimenista, papeista, kirkkoneuvostosta, kirkon viroista, maallistumisesta tms. Vältettävien listalla on myös kirkollinen juoruilu ja muutoinkin kirjassa suositellaan ”kätkemään kuulemasi salaisuudet suureen hiljaisuuteen”.

Suomalaisen sielunhoidon pioneerin Irja Kilpeläisen varmasti tunnetuimman teoksen nimi oli Osaammeko kuunnella ja auttaa. Meidän nuo kirjat lukeneiden pitäisi siis olla melkoisia kuuntelun ammattilaisia.

Keijo Karvonen luonnehtii väitöskirjassaan Julistajasta kuuntelijaksi [->] Kilpeläisen kirjaa teokseksi, jossa tämä linjaa lähimmäiskeskeisen sielunhoidon periaatteet, aktiivisen kuuntelemisen ja kuulemisen sekä apua hakevan kunnioittamisen kaiken sielunhoidon perustaksi. Tärkein peruste oppaan suosiolle oli sen helppolukuisuus ja käytännönläheisyys. Kirjoittaja tuli ikään kuin sielunhoitotyötä tekevän vierelle, arjen haasteiden keskelle ja toisen ihmisen kohtaamisen arkitodellisuuteen. Kilpeläisen esikuvana oli Jeesus käytännönläheisenä ihmisten auttajana, ja hän korosti menetelmänsä Kristus-keskeisyyttä, raamattukäsitystään ja näkemystään rukouksesta sekä Raamatun ja rukouksen luovuttamatonta merkitystä sielunhoidossa. Perinteiset, julistuskeskeiset sielunhoidon tavat eivät useinkaan auttaneet avunhakijaa tämän ongelmissa, koska niissä ei kuunneltu avunhakijaa, eikä siten toimittu hänen todellisten tarpeidensa ehdoilla.

Uskon ja rakkauden korvat

Korvat ovat sananpalvelijan tärkein työväline. Eero Huovisen mielestä uskokin alkaa siitä, että Jumala antaa korvat, jotka kuulevat uskon puhetta. Mutta uskon korvien lisäksi tarvitaan myös rakkauden korvia, sillä siitä alkaa aito suhde toisiin ihmisiin. Korva keskittyy muihin ihmisiin ja antaa tilaa heille, kun taas suu sulkee yhteyden, estää vuorovaikutuksen ja vie tilan muilta. Erityisesti heikoilla oleva ihminen on altis aistimaan sanoissa ylhäältä päin tulevaa moitetta, jos ei koe tulleensa ymmärretyksi. Mitä pidempään malttaa kuunnella, sitä paremmin tulee lopulta myös itse kuulluksi.

Kuuntelemaan pysähtyminen

Tutkimuksessani suomalaisten käsityksistä kasteesta ja kummiudesta [->] kummit korostivat eniten juuri ajan antamista ja kummilapsen ilojen ja murheiden kuuntelua kummiuden tärkeimpänä ulottuvuutena. Kiinnostus kummilasta kohtaan, jakamaton huomio sekä kuuntelu ja kuulluksi tuleminen olivat tärkeitä ulottuvuuksia niin kummeille kuin kummilapsille.

Myös tutkimuksen tekeminen on ensisijaisesti kuuntelua – ihmisten, lähteiden tai tilastojen takana olevan ilmiön. Joskus tutkimusta lukiessa tulee kuitenkin tunne, että tutkija on rientänyt liian pian tulkintaan ja johtopäätöksiin ja syvällinen ymmärtäminen on ehkä jäänyt tapahtumatta. Olisi pitänyt pysähtyä kuuntelemaan.

Korona on opettanut seurakuntia ottamaan aktiivisesti yhteyttä yksittäisiin jäseniinsä ja kysymään kuulumisia (ks. raporttimme Seurakuntatyöstä pitkittyneessä poikkeustilassa sekä koronaseurantamme [->]). Toki tätä on ennenkin tehty niin seurakunnan eri työaloilla kuin kirkollisten toimitusten yhteydessä, perheneuvonnassa ja sairaalasielunhoidossa (ks. Kirkon tilastot [->]). Yksilön kohtaamista ja tukemista, kuuntelua ja sparraamista, hengellistä ohjausta ja kristillisen kasvatuksen tukea voitaisiin kuitenkin kehittää vielä pidemmälle. Jokainen seurakunnan jäsen on kuuntelun arvoinen.

Ja vinkkinä kuntavaaliehdokkaille: ainakin itse aion äänestää sellaista ehdokasta, joka osaa myös kuunnella – olipa sitten kysymys toisten puolueiden edustajista, omista joukoista tai potentiaalisista äänestäjistä. Se, joka puhuu äänekkäimmin toisten päälle, ei välttämättä ole paras ja yhteistyökykyisin (kunta)päättäjä.

Kirjallisuus

Gothóni, Raili
2020
Kuuntelijan käsikirja.Helsinki: PS-kustannus.

Huovinen, Eero
2001
Pappi? 3. p. Helsinki: WSOY.

2015
Saarna? Helsinki: WSOY.

Hytönen, Maarit
2020
”Maailman tärkein tapahtuma” – suomalaisten käsityksiä kasteesta ja kummiudesta. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 63. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.

Karvonen, Keijo
2021
Julistajasta kuuntelijaksi. Irja Kilpeläinen suomalaisen sairaalasielunhoidon uudistajana 1960–1969. Diss. Karjalan teologisen seuran julkaisuja 6. Joensuu: Karjalan teologinen seura.

Kilpeläinen, Irja
1969
Osaammeko kuunnella ja auttaa. Lähimmäiskeskeisen sielunhoitomenetelmän opas. Porvoo: WSOY.

Salminen, Veli-Matti
2021
Seurakuntatyö pitkittyneessä poikkeustilassa. Raportti kirkon työntekijöiden ja luottamushenkilöiden koronakyselystä 2021.

Wikström, Owe
1995
Häikäisevä pimeys. Näkökulmia hengelliseen ohjaukseen. Suom. Vuokko ja Paavo Rissanen. Helsinki: Kirjaneliö.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Afganistan, shari'a ja uskontulkintojen kamppailu

Ekoteologia perustelee kristillisen ilmastoaktivismin

Sanoja sille, jolle sanoja ei ole