Tutkimus kirkollisen organisaatiomuutoksen pyörteissä

Veli-Matti Salminen
Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtaja

Visioita kirkon tutkimuksesta ja koulutuksesta työntekijöiden muovailemina (kuva: V-M Salminen).

Evankelis-luterilaisen kirkon ylintä päätösvaltaa käyttävä kirkolliskokous hyväksyi elokuussa 2021 muutoksen, jolla käytännössä voidaan yhdistää Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon koulutuskeskus. Kirkon keskushallintoa on uudistettu kivikkoisessa prosessissa, joka lähti liikkeelle jo kirkon tulevaisuuskomitean mietinnöstä vuonna 2016 [->]. Sen tuloksena kirkolliskokous työsti pitkän listan tehtävänantoja kirkkohallitukselle. Osa tehtävistä muutti muotoaan, pitkittyi tai haudattiin, mutta tutkimus- ja koulutuskeskusten yhdistäminen saatiin sinetöityä. Siinä mielessä voidaan puhua jopa mannerlaattojen liikkumisesta kirkon keskushallinnossa.

Aiheellinen kysymyksensä tietenkin on, mitä tutkimukselle tapahtuu organisaatiomuutoksessa. Minkälainen on tutkimuksen autonomia, entä minkälaisena toimintayksikkönä Kirkon tutkimuskeskus hahmottuu muiden tutkimusorganisaatioiden joukossa?

Tutkimus ja koulutus asiantuntijatehtävinä

Hallinnollisesta muutoksesta huolimatta väittäisin, että tuskin paljonkaan tulee muuttumaan kirkollisen tutkimuksen autonomiassa. Kirkon tutkimuskeskuksen työtä on tehty Kirkkohallituksen erillisyksikön statuksella, keskeisenä tehtävänantona palvella kirkkoa sen eri osa-alueiden kehittämistyössä, mutta kuitenkin tutkimustyönsä substanssin itse määrittäen ja tutkijoiden työtä itsenäisesti johtaen. 

Tutkimus ja koulutus ovat asiantuntijatehtäviä. Vertailukohtana perustettavalle kirkollisen tutkimuksen ja koulutuksen yksikölle on käytetty yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, jotka myös perustuvat tutkimuksen ja koulutuksen yhteistyölle. Edelleen vertailukohteidensa tavoin myös Kirkon tutkimus ja koulutus on viestijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Viimeksi mainitussa tehtävässä asiantuntijuus ja sen soveltaminen myös korostuvat erityisellä tavalla.

Tiedolla johtaminen ja tutkimustiedon merkitys

Tiedolla johtaminen on noussut entistä keskeisempään osaan asiantuntijatyössä. Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaympäristön ja uskonnollisen kentän muutos on 2000-luvulla ollut niin dramaattinen, että voitaisiin sanoa tiedolla johtamisen olevan kirkolle jopa kriittisen tärkeä toiminto. Kirkolla ja sen eri toimijoilla sekä muilla yhteiskunnallisilla toimijoilla on oltava käytettävissään tutkimukseen pohjautuvaa tietoa kirkkoon ja uskontoon liittyvistä kysymyksistä. On myös välttämätöntä, että tietoa prosessoidaan ja hyödynnetään kirkon toimijoiden työn tueksi. Näitä taustoja vasten tutkimus- ja koulutustoiminta toteuttavat kirkossa varsin keskeistä tehtävää.

Kirkon tutkimuskeskus tekee perustehtävänsä mukaisesti kirkon ja seurakuntien päätöksenteolle ja toiminnan kehittämiselle tarpeellista kirkon ja uskonnollisen elämän sekä yhteiskunnan muutosten tutkimusta. Tutkimustuloksia julkaistaan yleistajuisissa ja tieteellisissä artikkeleissa, tilastojulkaisuissa sekä sosiaalisessa mediassa. Tutkimuskeskuksen työntekijät tuovat asiantuntemustaan kotimaisiin ja kansainvälisiin tutkimushankkeisiin sekä työryhmiin ja luottamuselimiin. 

Tutkimushankkeissaan Kirkon tutkimuskeskus keskittyy tulevina vuosina ajankohtaisiin teemoihin, kuten kirkon missioon monikulttuurisessa yhteiskunnassa, digitalisaation haasteisiin ja kirkon toimintakulttuuriin, kirkon yhteiskunnalliseen asemaan sekä ekumeenisen teologian ajankohtaisiin kysymyksiin luterilaisessa kirkossa.

Kirkossa tarvitaan sekä tutkimusta että koulutusta

Idea kirkollisen tutkimuksen ja koulutuksen keskittämisestä samaan yksikköön ei toki ole aivan uusi, vaan sitä on esitetty eri yhteyksissä jo vuosikymmeniä aiemminkin. Yhdistymisen toteutumiseen nyt vaikuttavat osaltaan paineet kokonaiskirkon taloudessa, mutta uskoakseni myös aito tahto uudistaa kirkon toimintakulttuuria. Erillään tekemisestä halutaan siirtyä yhdessä tekemiseen, ja kun asiantuntijatyöstä on kyse, myös tutkimuksen ja koulutuksen molemminpuolinen hyötyminen toisistaan on painava peruste.

Tutkimus- ja koulutusfunktioiden yhdistymisellä haetaan näiden funktioiden syvempää yhteistyötä ja vaikuttavuutta ja sen myötä seurakuntien saamaa suurempaa hyötyä. Tätä kirjoittaessani vielä hahmotellaan sitä, mitä yhdistyminen konkreettisesti tarkoittaa. Uuden luomiselle tuovat haasteita myös kirkkohallitukselle asetetut tiukat säästötavoitteet. Tiivistyvä yhteistyö ja näiden kahden keskuksen erilaisuus kuitenkin voi tuottaa jotain sellaista, joka on enemmän kuin vain osiensa summa. 

Kirkkohallitukselle osoitetut säästöpaineet ovat tuottaneet jokseenkin turbulenttisen tilanteen. Kirkon tutkimus ja koulutus ovat omalla tavallaan myrskyn silmässä. Toisaalta sitä työtä, jota yksikössä tehdään, tarvitaan juuri nyt entistä enemmän ymmärryksen ja reflektion lisäämiseksi. Moni hallinnon tutkija voisi olla kiinnostunut siitä, mitä kirkollisen päätöksenteon ja hallinnon kulisseissa tapahtuu. Moni toimintakulttuurin uudistaja on joutunut lyömään päätään seinään pyrkimyksissään kirkon keskushallinnon kehittämiseksi. Varmaa on kuitenkin se, että muutos tapahtuu. Tutkimus ja koulutus on sen muutoksen kriittinen ja keskeinen toimija.